Anna Kubel

Vaikka puutarhani on iso osa työtäni, se on lepopaikka. Täällä alhaalla kuljeskelussa on jotain erityistä, kaikki kasvaa hitaasti mutta silti niin nopeasti. Joka päivä löytää jotain uutta, ja käsillä luominen on aina ollut minulle kuin meditaatiota. Kun muut menevät joogaan, minä puuhastelen taimieni kanssa puutarhassa.

Rakastan kokeilla uusia asioita, joskus kasvatan jotain, mitä en ole koskaan ennen kokeillut, mutta jotkut suosikit kulkevat mukana vuodesta toiseen. Joka vuosi yhdistän kuitenkin leikkokukiksi täydellisiä kukkia ja vihanneksia. En tunne itseäni koskaan yhtä ylpeäksi ja rikkaaksi kuin silloin, kun minulla on kokonainen rivi itse kasvattamiani artisokkia tai palmukaalia. Vihannesten kasvattaminen tuntuu jotenkin niin mahtavalta.

Puutarhani saa olla sotkuinen, rikkaruohotkin viihtyvät minulla aivan yhtä hyvin, ja pidän siitä.

Täydelliset viljelmät eivät ole minua varten, vaan loppukesästä haluan, että kaikki tuntuu yhdeltä suurelta viidakolta.

Omien kimppujen poimiminen, muutaman porkkanan nostaminen maasta tai tomaattien syöminen suoraan kasvihuoneesta on uskomatonta.

Puutarha on luova keitaani, täällä voin todella unohtaa kaiken muun. Istua täällä ja istuttaa kaikki taimet myöhäisinä toukokuun iltoina on parasta, mitä tiedän, ja kutkuttava tunne siitä, että edessä on kokonaan uusi kausi. Se on parasta aikaa.

Kasvatan suurelta osin vain siksi, että voin poimia kukkia sisälle leikkokukiksi.

Punakosmos on ykköseni. Rakastan sitä ilmavuutta, jonka punakosmos antaa kimppuihin, mutta myös sitä, miten tuuhea ja villi siitä tulee viljelyksillä.