Sokeriherneiden kasvattaminen on sekä helppoa että palkitsevaa, ja lisäksi ne maistuvat huomattavasti paremmilta kuin kaupasta saatavat. Sadonkorjuun jälkeen ne menettävät nimittäin nopeasti sekä rapeutensa että makean makunsa.
Ryhmät:
Lajikeryhmiä on useita, ja sadonkorjuun ajankohta sekä käyttötarkoitus vaihtelevat niiden välillä.
Sokeriherneet korjataan ennen kuin siemenet ovat alkaneet turvota, sillä muuten niistä tulee säikeisiä. Koko palko syödään herneineen päivineen.
Sokerisilpoherne on sokeriherneen jatkojalostus, ja sitä voi korjata pidemmän ajan, koska siitä ei tule säikeistä. Päinvastoin sen maku ja rakenne paranevat, kun palot ovat täyteläisempiä. Sokerisilpoherne on myös se herne, joka soveltuu parhaiten pakastukseen. Korjaa, kun herne on täysin kehittynyt ja palko on vielä rapean vihreä.
Silpoherneet eli ydinherneet olivat ennen hyvin yleisiä, mutta ovat vähitellen painuneet unohduksiin. Niitä kasvatetaan vihreiden herneiden vuoksi, joita nykyään ostamme useimmiten pakastettuina. Ne ovat helppoja kasvattaa, mutta palon sisällä olevien herneiden saamiseksi ne on silvittävä – rauhoittava mutta aikaa vievä työ.
Keittoherneitä ei yleensä syödä tuoreina, vaan ne kuivataan ja niistä keitetään keittoa. Näistä herneistä valmistetaan klassinen hernekeitto.
Kasvupaikka ja lannoitus:
Kasvupaikan tulee aina olla avoin ja saada aurinkoa mahdollisimman monta tuntia hyvän tuloksen saavuttamiseksi. On matalakasvuisia lajikkeita, joista tulee vain 30–40 cm korkeita, mutta myös sellaisia, jotka kasvavat lähes kaksimetrisiksi. Lue pussista huolellisesti, kuinka korkeiksi eri lajikkeet kasvavat, jottei kasvustosta tule liian ahdas. Hernettä voi joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta kasvattaa koko maassa, ja se menestyy useimmilla maalajeilla, kunhan ne ovat hyvin vettä läpäiseviä. Paras tulos saadaan kuitenkin, jos maa on sekä runsasmultaista että huokoista, ja vuosittainen kompostin tai hyvin palaneen karjanlannan lisäys tekee ihmeitä väsyneelle maalle. Koska herneillä on muiden palkokasvien tavoin juurissaan typpeä sitovia bakteereita, ylimääräinen typpilannoitus ei ole tarpeen – päinvastoin se johtaa heikkoihin kasveihin ja huonompaan satoon. Sen sijaan on hyvä lisätä kaliumia ja fosforia kylvöalustan valmistelun yhteydessä.
Kylvö:
Herneet eivät ole yhtä arkoja kylmälle maalle kuin pavut, ja siksi ne voidaan kylvää aikaisemmin. Erityisen aikaista satoa varten ne voi myös esikasvattaa sisällä ja istuttaa myöhemmin ulos. Hyvin karaistut taimet tai suoraan kylvetyt kasvit kestävät yleensä myös yksittäiset hallayöt ongelmitta. Seuraa huolellisesti pussin etäisyysohjeita ja muista, että korkeakasvuiset lajikkeet vaativat myöhemmin tuentaa. Sekä linnut että kotilot pitävät orastavista herneensiemenistä, joten pidä silmällä näitä tuhoajia ja aseta tarvittaessa harso niiden päälle, kunnes kasvit ovat vahvistuneet.
Hoito:
Orastumisen ja taimettumisen jälkeen on tärkeää kitkeä rikkakasveja säännöllisesti. Herneet kilpailevat huonosti rikkakasvien kanssa sekä valosta että ravinteista. Kun kasvit ovat noin 10 cm korkeita, on hyödyllistä muokata maata varsien ympärille, jolloin ne seisovat huomattavasti vakaammin. Tässä vaiheessa on myös aika asettaa tuet korkeakasvuisemmille lajikkeille. Tuki voi olla esimerkiksi tolppien väliin kiristetty verkko, tai miksei risuja ja oksia, jos niitä on saatavilla. Nämä työnnetään maahan riveihin, jotta kasvit voivat kiipeillä niissä. Kasvavaa hernekasvia ei kiinnosta, minkä valitset, mutta tärkeää on, että se tehdään ajoissa, sillä kasvi lähtee vauhdilla kasvamaan löydettyään tuen.
Sadonkorjuu:
Herneet kasvavat nopeasti, ja kun palot ovat alkaneet turvota, sokerihernettä voi korjata päivittäin kesän aikana. On tärkeää korjata usein ennen kuin siemenet alkavat turvota, koska muuten niiden rakenne muuttuu ikäväksi ja lisäksi säikeiseksi. Keittoherneet korjataan vasta, kun palot ja siemenet alkavat kuivua kasvissa. Kuivaus jatkuu sen jälkeen sisätiloissa, ja kun siemenet ovat täysin kuivia, niitä voi säilyttää huoneenlämmössä pitkään.
Ongelmat:
Herneet ovat yleensä hyvin terveitä ja kärsivät harvoin ongelmista. Kirvat voivat toisinaan iskeä nuorten kasvien latvoihin, ja ne on helppo hoitaa kasvinsuojeluaineella tai pestä pois kylmällä vedellä puutarhaletkusta.
Viljelykierto:
Herneet, pavut ja muut palkokasvit rikastuttavat maata typellä, koska ne elävät symbioosissa maassa luontaisesti esiintyvien typpeä sitovien bakteerien kanssa. Kun olet korjannut hernekasvin sadon loppuun ja poistat kasvin kompostointiin, maahan jää melko paljon typpeä, jota voi hyödyntää viljelykierrossa. Kylvämällä herneiden korjuun jälkeen esimerkiksi salaattia tai kaalia, jotka pitävät typestä, ne voivat käyttää tämän ylijäämän. Nämä kestävät lisäksi sekä matalia lämpötiloja että melkoisesti hallaa, joten satoa voi korjata pitkälle myöhäissyksyyn ja talveen.
