Malin Persson

Puutarhassani ei ole kyse täydellisyydestä vaan tunteesta. Rakastan todella puutarhaani, ja viljelen, koska se hidastaa minua.

Täällä ei vaadita, että kaiken pitäisi olla täydellistä. Tärkeintä on, miltä täällä oleminen tuntuu.

Valitsen kasvit intuitiivisesti. Jotkut rehottavat, toiset eivät. Ja juuri niin sen kuuluukin olla.

Puutarhassa yritän kuunnella, säätää ja antaa sen olla jatkuva kokeilu. Se muuttuu vuodenaikojen mukana, aivan kuten minäkin. Mikään vuosi ei ole toisensa kaltainen, ja juuri se tekee viljelystä elävää.

Rakastan puutarhaani. Se ei ole liian pieni eikä liian suuri. Kyse on siitä, että käyttää olemassa olevat pinnat fiksusti. Inspiroidun ranskalaisesta potagerista, jossa kukat ja vihannekset saavat elää rinnakkain. Joskus suorissa riveissä, joskus vähän miten sattuu. Järjestys kohtaa vapauden.

Joskus haaveilen jostain suuremmasta. Enemmän viljelypinta-alaa, enemmän penkkejä, enemmän tilaa ideoille. Mutta muistutan itseäni asettumaan siihen, mitä minulla on. Olemaan tyytyväinen pieneen paikkaan ja ottamaan siitä kaiken irti. Haluan, että puutarhani antaa minulle energiaa eikä nielaise kaikkea aikaani. Joten asetun sopivaan.

Omien kimppujen kasvattaminen on yksi suurimmista ilonaiheista. Rakastan luoda sillä, mitä puutarhalla on tarjota juuri täällä ja juuri nyt. Yksinkertainen maljakko pöydällä tai muutama kukka, jotka saavat tulla mukaan keittiöön. Köynnöskrassi on kauneimpia asioita, joita tiedän, yhtä itsestäänselvä pienessä maljakossa kuin lautasella.

Joka vuosi kokeilen kasvattaa jotain uutta, mutta minulla on myös itsestäänselvät suosikkini, jotka saavat aina palata. Palmukaali, tomaatti, punakosmos, daaliat ja tuoksuherne tietenkin.

Tämä on minun puutarhani. Pieni paikkani läsnäololle ja kasvulle. Ilman täydellisyyttä, mutta täynnä tunnetta.