Luumun viljely

Luumu on kotipuutarhojen suosittu hedelmäpuu. Lajikkeita on paljon, ja niiden pyöreät tai soikeat hedelmät voivat olla sinisiä, punaisia, keltaisia, violetteja tai vihreitä, ja hedelmäliha on mehukasta ja makeaa. Luumupuu kasvaa yleensä 2-6 metrin korkuiseksi. Aikaisin keväällä se koristaa puutarhaa lukuisilla pienillä valkoisilla kukilla, jotka tuoksuvat ihanasti ja houkuttelevat mehiläisiä ja kimalaisia. Jo heinä-syyskuussa (lajikkeesta riippuen) hedelmät kypsyvät, ja auringon lämmittäminä suoraan puusta poimittuina ne ovat herkullisia.

Luumut ovat kivihedelmiä, ja jokaisen hedelmän sisällä on iso kivi. Ihminen on viljellyt luumuja tuhansia vuosia. Ne ovat luultavasti alun perin kotoisin Aasiasta, ja niitä arvostetaan hyvän maun ja monipuolisuuden vuoksi. Hedelmiä voi syödä tuoreina tai käyttää keittiössä hilloihin, mehuihin, marmeladeihin ja kompotteihin sekä leivonnaisiin ja jälkiruokiin. Luumuista voi myös tehdä kuivaluumuja. Monelle puutarhurille omien luumujen sadonkorjuu on erityinen ilo: luumupuu antaa sekä kauniin kevätkukinnan että runsaan sadon loppukesällä.

Luumun viljely: istutus ja hoito

Istutus ja kasvupaikka

Luumupuu viihtyy parhaiten aurinkoisella, lämpimällä ja tuulelta suojatulla paikalla. Vältä notkelmia, joihin halla kerääntyy helposti, sillä luumu kukkii aikaisin ja myöhäiset kevään hallat voivat vahingoittaa kukkia. Istuta puu keväällä tai syksyllä, kun maa on kosteaa. Kaiva reilu istutuskuoppa (esimerkiksi noin 50 cm syvä ja 1-1,5 m leveä) ja paranna maata kompostilla tai hyvin palaneella naudanlannalla, niin puu saa hyvän alun. Maan tulee olla hyvin vettä läpäisevää, sillä luumu ei siedä seisovaa vettä. Raskaaseen savimaahan kannattaa siksi sekoittaa multaa tai soraa, jotta ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois. Lyö kuoppaan tukiseiväs ja istuta puu (varmista, että mahdollinen varttamiskohta jää hieman maanpinnan yläpuolelle). Täytä kuoppa mullalla, tiivistä huolellisesti ja kastele runsaasti. Jos istutat useamman luumupuun, jätä niiden väliin 3-4 metriä, jotta niillä on tilaa kasvaa. Muista myös suojata nuoren rungon alaosa jäniksiltä, kauriilta ja jyrsijöiltä (esimerkiksi runkosuojalla).

Maa ja ravinteet

Luumu haluaa läpäisevän, multavan ja ravinteikkaan maan, joka ei kuitenkaan jää märäksi. Ihanteellinen on hiekkapitoinen savimaa, jossa on runsaasti eloperäistä ainesta (kompostia, multaa). Vältä liiallista typpilannoitusta, sillä runsas typpi kasvattaa lehtiä ja versoja kukkien ja hedelmien kustannuksella. Hyvä perussääntö on lannoittaa joka kevät luonnonlannalla tai hedelmäpuille ja marjapensaille tarkoitetulla täyslannoitteella. Se antaa puulle voimia kukintaan ja hedelmien kehitykseen ja vahvistaa sitä samalla talvea varten. Loppukesällä voi antaa pienen määrän kaliumpitoista syyslannoitetta, joka auttaa puuainesta tuleentumaan ja parantaa talvenkestävyyttä. Vasta istutettua nuorta puuta on kasteltava säännöllisesti, etenkin kuivina kausina ensimmäisten vuosien aikana, jotta puu juurtuu kunnolla. Vanhempi luumupuu kestää jonkin verran kuivuutta, mutta tasainen vedensaanti kesällä parantaa kasvua ja hedelmien laatua.

Leikkaus

Luumupuu ei vaadi runsasta leikkausta, mutta kevyt muotoileva ja ylläpitävä leikkaus pitää puun terveempänä ja helpommin hoidettavana. Tärkeintä on ajoittaa leikkaus oikein. Luumu kuuluu (kirsikan tavoin) niin sanottuihin vuotaviin puihin, joissa mahla virtaa keväällä voimakkaasti. Leikkaa siksi vain loppukesällä, heinä-, elo- tai syyskuussa. Silloin mahlan virtaus on hiipunut ja leikkuuhaavat kuivuvat nopeammin, mikä vähentää haavojen kautta tarttuvien tautien, kuten hopealehtitaudin, riskiä. Vasta istutettua luumupuuta voi joutua muotoilemaan lyhentämällä latvaa hieman ja sivuoksia ehkä kolmanneksella, jolloin puu muodostaa alusta asti kauniisti haarautuvan latvuksen. Sen jälkeen leikkaus on lähinnä ylläpitoa: poista kuolleet, vaurioituneet ja ristikkäin kasvavat, toisiaan hankaavat oksat sekä mahdolliset vesiversot (suoraan ylöspäin kasvavat versot latvuksen sisällä tai rungon tyvellä varttamiskohdan alapuolella). Latvuksen keskustaa voi myös silloin tällöin varovasti harventaa, jotta valoa ja ilmaa pääsee sisään. Ilmava latvus antaa parempia hedelmiä ja vähentää sienitautien riskiä. Älä leikkaa liian rajusti, sillä luumupuu vastaa voimakkaaseen leikkaukseen usein kasvattamalla runsaasti uusia, vesamaisia versoja. Maltillinen, säännöllinen leikkaus loppukesällä tuottaa parhaan tuloksen ja kauniin, tasapainoisen puun.

Pölytys ja hedelmien kehitys

Luumupuu kukkii keväällä runsaasti, ja pölytyksestä huolehtivat pääasiassa hyönteiset, kuten mehiläiset ja kimalaiset. Osa lajikkeista on itsepölytteisiä, osa taas tarvitsee pölyttäjälajikkeen. Onneksi useimmat yleiset luumulajikkeet ovat ainakin osittain itsepölytteisiä. Esimerkiksi sekä klassinen Victoria että Opal ovat itsepölytteisiä lajikkeita, jotka tekevät hedelmää ilman pölyttäjääkin. Sato on silti yleensä suurempi ja hedelmät hieman isompia, jos lähistöllä on toinen samaan aikaan kukkiva luumupuu, jolloin ristipölytys on mahdollista. Jos tilaa on, kannattaa siis istuttaa kaksi eri lajiketta. Muuten voit toivoa, että naapurin luumupuu auttaa siitepölyllä. Pölytystä voit edistää myös tekemällä puutarhasta hyönteisystävällisen, esimerkiksi kasvattamalla kukkia, jotka houkuttelevat mehiläisiä keväällä.

Onnistuneen pölytyksen jälkeen puuhun kehittyy runsaasti pieniä raakileita. Joskus luumupuu tekee niitä enemmän kuin jaksaa kasvattaa. Jos puu on täynnä raakileita, osa kannattaa harventaa pois alkukesällä niin, että nuorten luumujen väliin jää noin 5-10 cm. Kun ylimääräiset poistetaan ajoissa, jäljelle jäävät hedelmät saavat enemmän tilaa kasvaa isoiksi ja kauniiksi, eivätkä ohuet oksat katkea liian painavan sadon alla. Monilla luumulajikkeilla on lisäksi taipumus antaa erityisen suuri sato vain joka toinen vuosi. Älä siis huolestu, jos hedelmiä on joinakin vuosina vähemmän: seuraavana vuonna puu yleensä korvaa sen reilusti!

Suosittuja ja viljelyn arvoisia luumulajikkeita

Luumulajikkeita on valtavasti. Tässä muutamia lajikkeita, jotka ovat erityisen suosittuja pohjoisissa puutarhoissa hyvän makunsa ja luotettavien viljelyominaisuuksiensa ansiosta:

  • Victoria: Klassinen englantilainen luumulajike, jonka keskikokoiset hedelmät ovat kellanpunaisia ja hedelmäliha makeanhapanta ja aromikasta. Puu kasvaa keskikokoiseksi ja antaa erittäin runsaan sadon. Victoria on itsepölytteinen ja myös erinomainen pölyttäjä muille lajikkeille. Kypsyy elokuun lopussa. Menestyy leudoilla ja kohtalaisen leudoilla kasvupaikoilla.

  • Opal: Pohjoismainen suosikki 1900-luvulta. Opal tuottaa keskikokoisia, punavioletteja luumuja, joiden kuoressa on sinertävä vahakerros ja joiden keltainen hedelmäliha on makeaa ja mehukasta. Kypsyy aikaisin (usein elokuun puolivälissä), ja puu alkaa tehdä hedelmää jo nuorena. Lajike on itsepölytteinen ja luotettavan satoisa. Kestää myös hieman viileämpiä kasvupaikkoja.

  • Reine Claude: Vanhan ranskalaisen lajikeryhmän yhteisnimitys. Lajikkeet tunnetaan erinomaisen makeista ja aromikkaista luumuistaan. Hedelmät ovat yleensä vihreitä tai kellanvihreitä (esimerkiksi kuuluisa vihreä Reine Claude), joskus keltaisen sävyisiä. Hedelmäliha on hyvin mehukasta ja maku erinomainen sekä tuoreena syötäväksi että säilöntään. Reine Claude -puut voivat tarvita muutaman lisävuoden ennen kuin alkavat tehdä hedelmää, mutta kun ne pääsevät vauhtiin, sato on runsas. Talvenkestävyys vaihtelee, mutta monet lajikkeet menestyvät parhaiten leudoilla ja kohtalaisen leudoilla kasvupaikoilla.

  • Jubileum: Moderni pohjoismainen luumulajike, joka on jalostettu hyvää makua ja talvenkestävyyttä silmällä pitäen. Sen luumut ovat suuria ja tummanpunaisia, ja niiden makea ja mehukas hedelmäliha on laadukasta. Jubileum on melko helppo viljellä ja itsepölytteinen. Hedelmät kypsyvät loppukesällä (usein elokuun lopussa tai syyskuun alussa). Puu kasvaa kohtalaisen voimakkaasti eikä tule liian suureksi. Kestää myös hieman viileämpiä kasvupaikkoja.

  • Czar: Vanhempi englantilainen lajike, jota arvostetaan talvenkestävyyden ja luotettavuuden vuoksi. Czar menestyy myös hieman kylmemmillä kasvupaikoilla. Hedelmä on keskikokoinen, aluksi punertava, ja kypsyy tummansiniseksi ja vahakerroksen peittämäksi. Hedelmäliha on keltaista, mehukasta ja miedon hapokasta, erinomaista sekä tuoreena että hillona. Kypsyy aikaisin (elokuun alussa), ja puu alkaa yleensä tehdä hedelmää pian istutuksen jälkeen. Kestävä lajike sinulle, joka asut kylmemmällä seudulla tai haluat vankan puun.

  • Mirabelle: Ryhmä luumulajikkeita, joilla on pienet kellanoranssit hedelmät. Mirabellit tunnetaan makeasta, aromikkaasta maustaan, joka muistuttaa aprikoosia, ja niistä tehdään usein hilloa, marmeladia ja likööriä. Hedelmät kypsyvät myöhään (syyskuussa). Puut ovat usein pensasmaisia eivätkä kasva kovin suuriksi, mutta viihtyessään ne voivat antaa erittäin runsaan sadon. Mirabelle sopii parhaiten leudoimmille seuduille, sillä hedelmät tarvitsevat pitkän kasvukauden kypsyäkseen kunnolla. Leudoilla seuduilla voi joskus nähdä villiintyneitä mirabellipuita hakamailla ja metsänreunoissa, mikä kertoo niiden elinvoimasta sopivassa ilmastossa.

Luumupuun tuholaiset ja taudit

Luumupuut ovat yleensä melko terveitä ja helppohoitoisia, mutta muiden hedelmäpuiden tavoin niitäkin voivat vaivata tietyt tuholaiset ja taudit. Paljon voi ennaltaehkäistä hoitamalla puuta hyvin, pitämällä latvuksen ilmavana ja poistamalla vioittuneet osat ajoissa. Tässä muutama yleinen ongelma, joita kannattaa tarkkailla, sekä vinkkejä niiden ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan:

  • Luumukääriäinen: Pieni yöperhonen, joka munii nuoriin hedelmiin. Toukka porautuu luumun sisään ja syö hedelmälihaa. Vioittuneisiin hedelmiin voi tulla pieniä reikiä, joista tihkuu kumimaista eritettä, ja ne kypsyvät ennenaikaisesti tai mätänevät. Torjunta: Poimi ja hävitä vioittuneet hedelmät heti, kun huomaat ne (laita ne sekajätteeseen, älä jätä maahan). Ripusta puuhun keväällä heti kukinnan jälkeen myös feromoniansoja. Nämä liima-ansat houkuttelevat ja pyydystävät koiraita, mikä vähentää parittelua ja siten toukkien aiheuttamia vahinkoja.

  • Luumupistiäinen: Tuhohyönteinen (pistiäinen), jonka naaraat munivat luumun kukkiin. Kuoriutuva toukka kehittyy nuoren hedelmän eli raakileen sisällä ja syö sen siemenen, jolloin raakile kutistuu ja putoaa usein ennenaikaisesti. Vioittuneessa raakileessa näkyy joskus pieni musta reikä. Torjunta: Kerää ja poista kaikki toukan vioittamat, pudonneet pikkuluumut sekä raakileet, joissa on reikä. Näin katkaiset pistiäisen elinkierron. Kun teet tämän huolellisesti alkukesällä, estät toukkia koteloitumasta maahan ja palaamasta seuraavana vuonna.

  • Kirvat: Kirvoja näkyy joskus uusissa versoissa ja lehdissä, etenkin alkukesällä. Suuret vihreiden tai mustien kirvojen yhdyskunnat voivat saada lehdet käpristymään, ja lehdet peittyvät tahmealla mesikasteella (sokeripitoisella eritteellä, josta myös muurahaiset pitävät). Torjunta: Isommalle puulle kirvat tekevät yleensä vain vähän vahinkoa, mutta jos niitä on paljon, voit huuhtoa ne pois kovalla vesisuihkulla tai suihkuttaa kirvojen vaivaamiin versonkärkiin mäntysuopavettä. Luontaiset viholliset, kuten leppäkertut, pitävät kirvat yleensä muuten kurissa. Terve puu, jota ei ole ylilannoitettu (liian rehevä ja pehmeä kasvu houkuttelee kirvoja), selviää kirvoista yleensä ongelmitta.

  • Haulikkotauti: Yleinen luumun lehtiä vaivaava sienitauti. Lehtiin ilmestyy pieniä punaruskeita laikkuja, jotka kuivuvat ja irtoavat, jolloin lehdet näyttävät kuin haulikolla ammutuilta. Tautia suosivat kostea sää sekä tiheät ja varjoisat olosuhteet. Torjunta: Ennaltaehkäise pitämällä latvus ilmavana (leikkaa pois vesiversot ja ristikkäiset oksat), jotta lehdistö kuivuu nopeammin sateen jälkeen. Vältä kastelemasta latvuksen yli. Jos puussa on ollut haulikkotautia, haravoi syksyllä kaikki pudonneet lehdet ja polta tai hävitä ne. Älä jätä saastuneita lehtiä levittämään sieni-itiöitä seuraavana keväänä. Kohtalainen tartunta ei yleensä vahingoita puuta vakavasti, mutta pahoin saastuneet lehdet voivat ajan mittaan heikentää kasvua.

  • Hedelmämätä (Monilia): Sienitauti, joka aiheuttaa luumuihin ruskomätää (sama sieni vaivaa myös omenoita ja päärynöitä). Saastuneisiin hedelmiin tulee ruskeita mätäneviä kohtia, joita peittävät usein harmahtavat itiöpesäkkeet. Tartunta alkaa usein vioittuneista tai ylikypsistä hedelmistä ja leviää helposti, kun hedelmät riippuvat tiheässä. Joskus saastuneet luumut kuivuvat koviksi, kurtistuneiksi muumioiksi, jotka voivat jäädä oksalle talven yli. Torjunta: Harvenna raakileita eli poista ylimääräiset nuoret hedelmät, jotta hedelmien väliin jää ilmaa eivätkä ne ole toisiaan vasten. Ilmavampi latvus (harvenna tarvittaessa) auttaa myös pitämään hedelmät kuivina. Vältä tilanteita, joissa lehdet ja hedelmät pysyvät pitkään kosteina: aurinkoinen ja ilmava kasvupaikka vähentää tartuntoja. Ole myös maltillinen typpilannoituksen kanssa, sillä hyvin rehevä ja varjoisa lehvästö voi lisätä alttiutta hedelmämädälle. Poimi ja hävitä kasvukauden aikana kaikki luumut, joissa näkyy pienikin merkki ruskomädästä, sekä sadonkorjuun jälkeen kaikki kuivuneet "muumiot". Paikalleen jätetyt mädät hedelmät ovat seuraavana vuonna varsinaisia tartuntapommeja.

  • Hopealehtitauti: Harvinaisempi mutta vakava sienitauti, joka voi vaivata luumu- ja kirsikkapuita. Sen aiheuttaa purppuranahakka (Chondrostereum purpureum), joka pääsee puuhun yleensä leikkuuhaavojen kautta. Sieni saa saastuneiden oksien lehdet muuttumaan tyypillisen hopeanharmaiksi, minkä jälkeen oksat kuihtuvat ja kuolevat. Torjunta: Paras keino on ennaltaehkäisy. Noudata ohjetta leikata luumupuita vain loppukesällä tai alkusyksyllä, ja vältä isoja leikkauksia märkinä ja kylminä kausina. Jos oksa kuitenkin sairastuu, sahaa se poikki reilusti vioittuneen kohdan alapuolelta. Polta tai hävitä sairas oksa-aines (älä laita sitä kompostiin). Hopealehtitautiin ei valitettavasti ole kemiallista torjuntaa, joten tärkeintä on estää sen leviäminen. Pahimmassa tapauksessa, jos suurin osa puusta on saastunut, koko puu voidaan joutua poistamaan ympäröivien kasvien suojelemiseksi.

Kirjoittaja: Emma Vogiatzi

Tarkastanut Erik Hoekstra

Päivitetty 2025-11-14